15.12.2024
A17 JEESUS - HYVÄ PAIMEN
Vanha testamentti sisältää ainakin 300 ennustusta mes-siaasta eli Kristuksesta. Sivulla A16 Galilean mies käsit-telimme jo, kuinka VT kertoo Hänestä mm.
a) tulevana Jumalan Poikana (PS 2:7)
b) pimeydessä vaeltavien Valona (JES 9:1)
c) syntyvänä lapsena, jonka harteilla on Herraus ja jon- ka nimi on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä ja Rauhanruhtinas (JES 9:5)
d) Daavidin valtakunnan iankaikkisena Kuninkaana (JES 9:6)
e) kärsivänä Uhrikaritsana ja Lunastajana (JES 53:6-8).
Tällä sivulla tutkimme VT:n profetiaa Jeesuksesta Hyvänä Paimenena. Käytämme lähtökohtana Hesekielin jo 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua lausumaa ennustusta Jeesuksen paimenuuden neliulotteisesta luonteesta:
Näin sanoo Herra: Katso, Minä itse etsin lampaani ja pi-dän niistä huolen. Minä itse kaitsen lampaani ja vien ne lepäämään, sanoo Herra.
a) Kadonneet Minä tahdon etsiä,
b) eksyneet tuoda takaisin,
c) haavoittuneet sitoa ja
d) heikkoja vahvistaa.
(HES 34:11,15-16; PR 38)
a) Jeesus etsii kadonneet
Luonnollisessa tilassaan ihminen on kadonnut Jumalal-ta. Syntisten etsimisessä Jeesus vertasi itseään paime-neen, joka kantaa huolta jokaisesta kadonneesta lam-paasta. Niinpä yhdenkin syntisen kääntyminen parannuk-seen synnyttää taivaassa suuren ilon.1)
Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut (MARK 19:10). Tämä sana on varma ja täysin vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan (1 TIM 1:15).
Pelastaakseen meidät syntiset takaisin Jumalan yhteyteen Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Sen vuoksi vuoksi Häntä kutsutaan Hyväksi Paimeneksi ja lampaiden Suureksi Paimeneksi.2) Poikansa uhraaminen syntiemme sovitukseksi osoittaa, kuinka Jumala rakkaudessaan oli valmis tekemään kaiken saadakseen kadonneet luotunsa takaisin. Olemmeko me valmiit tulla löydetyiksi? Olemme-ko valmiita sovintoon Luojamme kanssa?
Te ihmiset olette Minun lampaitani, lampaita Minun laitu-mellani. Minä olen teidän Jumalanne (HES 34:31). Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa (2 KOR 5:20).
b) Jeesus tuo takaisin eksyneet
Hyvä Paimen kaipaa myös lampaita, jotka ovat kuuluneet Hänen laumaansa, mutta siitä jostakin syystä pois poi-kenneet. Etenkin karitsat ovat alttiita eksymiselle ympä-ristöä kohtaan tuntemansa uteliaisuuden takia. Myös me kristityt voimme joutua pois Jeesuksen johdattavan äänen kuuluvilta omien valintojemme takia. Ympäröivän maail-man henki, lihalliset viettelykset ja eksyttävä opetus pyrkivät ohjaamaan ajatuksiamme ja tunteitamme pois sanan puhtaudesta.3) Valvominen on "mielen kupeiden vyöttämistä totuudella" niin, että hengen silmämme ja korvamme suuntautuvat jatkuvasti Jeesukseen4):
Lampaiden paimen kutsuu omia lampaitaan nimeltä ja vie ne ulos. Hän kulkee niiden edellä. Lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Minä olen Hyvä Paimen. Minä tunnen omani ja Minun omani tuntevat Minut ... ja kuulevat Minun ääneni. (JOH 10:2-4,14,16)
Vertaus tyhmien morsiusneitojen lamppuöljyn ehtymises-tä5) kertoo välinpitämättömyydestä sydämen yhtey-den vaalimisessa Jeesuksen kanssa. Heidän lamppun-sa paloivat vielä alkumatkasta, mutta sammuivat öljyn-puutteeseen ennen Sulhasen kohtaamista. Tyhmät neidot kuvaavat seurakunnan keskellä kylmenemään päässeitä ja lopulta uskosta luopuneita kristittyjä. Toisaalta harhaile-vien lampaiden olemassaolo muistuttaa paimenia, seura-kunnan kaitsijoita (vanhimpia) ja opettajia kutsumuksen-sa merkityksestä ja vastuusta:
Eikö paimenten olisi pidettävä huolta lampaista? Mi-nun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kukkuloilla. Minun lampaani ovat hajaantuneet kaikkialle maahan, eikä kukaan kysele niitä, kukaan ei niitä etsi. Paimeneni eivät välitä Minun lampaistani vaan pitävät huolta vain itses-tään eivätkä kaitse Minun lampaitani. (HES 34:2-8)
Aloitusjakeemme HES 34:16 mukaan Hyvän Paimenen tahto ei ole tilanteen ajautuminen morsiusneito-vertauk-sen kaltaiseen lopputulokseen. Hän haluaa tuoda laumas-ta erilleen eksyneet, yksinäisyydessä harhailevat ja syn-nin erämaassa itsensä teloneet lampaat takaisin yh-teyteensä. Sen vuoksi Jeesus yhä kärsivällisesti ja rak-kaasti kutsuu omille teilleen eksyneitä palaamaan lähel-leen ennen kuin Hän saapuu johdattamaan laumansa tai-vaan kirkkaille niityille sapatinlepoon.6)
HES 34 ei koske ainoastaan harhaan joutunutta Israelia. Sen sisältämän lupauksen rohkaisemana saamme rukoil-la myös Kristuksen seurakunnan uudistumisen ja kevätsa-teen puolesta.7) Vielä on armonaika palata parannukseen, hengen lamppujen virittämiseen ja alkuseurakunnan mu-kaiseen keskinäiseen yhteyteen. Vielä Hyvä Paimen pukee palvelijoitaan Elian henkeen kutsuen heidät herättämään, kaitsemaan ja valmistamaan seurakuntaansa ylösottoa varten. Tähän Hänen lopun ajan suunnitelmaansa olemme sanan valossa perehtyneet tarkemmin sivuilla Jumalan tavoite osa 1 ja osa 2, Elian hengessä, Rakkauden ke-vät, Täysi jyvä tähkään ja Valmistautuminen.
Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen saa hänet palaamaan takaisin, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen harhateiltään, pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden (JAAK 5:19-20).
c) Jeesus sitoo haavoittuneet
Mielen haavat ovat usein ulkopuolisten tekijöiden iskuista johtuvia. Pahan vallassa oleva maailma voi lyödä niitä ihmissieluun monella tavalla: nöyryyttämällä, hylkäämäl-lä, laiminlyömällä, mitätöimällä, pettämällä tai jollakin muulla traumatisoivalla tavalla. Oletko kokenut tällaista? Jeesus joutui vastaanottamaan nämä iskut. Syvät sisäiset haavamme eivät parane välittömästi, kun kohtaamme Vapahtajan. Niitä sanan periaatteita, joiden mukaan Kris-tuksen Hengen työ etenee mielemme vammojen hoitami-sessa, olemme käsitelleet mm. sivuilla Isän rakastamina lapsina, Lohdutuksen Jumala, Tunteiden säätelyn yksilölli-syys, Lapsen turvallinen kasvu, Suojamuurin rakenta-minen ja Avain tunnesäätelyyn.
Vaikka vasta perillä Isän kodissa koemme mielen täy-dellisen terveyden, kuuluu HES 34:16 mukaan sielujen Paimenen ajalliseenkin kaitsentaan elämämme matkalla syntyneiden ruhjeiden sitominen. Hän toimii kuten Lau-pias Samarialainen, joka hoiti haavoitettua sekä paikan päällä että majatalossa (seurakunnassa).8)
Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo hei-dän haavansa (PS 147:3). Minä annan sen haavojen kasvaa umpeen ja parantua (JER 33:6).
Hän virvoittaa (hepr. šûḇ = "palauttaa entiselleen", "ehe-yttää"; esim. PS 80:4; NAAH 2:3) minun sieluni (PS 23:3).
Esimerkiksi varhaislapsuudessa, koulussa, avioliitossa tai työpaikan ihmissuhteissa osaksemme tulleen toistuvan (pitkäkestoisen) kaltoinkohtelun seurauksena mieltämme ja käyttäytymistämme ovat saattaneet jäädä kuormitta-maan mm. häpeä, pelko, madaltunut minäkäsitys, keskit-tymiskyvyn heikkeneminen, riittämättömyyden tunne, vääristynyt jumalakuva, ihmisten miellyttämistarve, avut-tomuus tunteiden säätelemisessä sekä pakonomainen halu paeta kielteisiä tunteita mielikuvitusmaailman tai jonkin riippuvuuden tuomaan lohdutukseen.
Nämä ovat esimerkkejä haavoista, joiden sitomisessa us-kovassa asuva Jeesuksen Henki on paras asiantuntija. Hänen kauttaan Isän parantava rakkaus vuodatetaan sy-dämiimme ja Isän tervehdyttävä armosyli tulee pako-paikaksemme.9) Työvälineinään Henki käyttää sanaa, joka lääkitsee sielua; uskoa, jonka Hän on lahjoittanut meille tarttuaksemme lunastusta koskeviin lupauksiin; sekä tahtoamme, jota Hän jatkuvasti uudistaa ja vah-vistaa. Kristuksen seurakunnassa Henki haluaa ohjata terapeuttisella mielenlaadulla ja viisaudella varustamiaan veljiämme ja sisariamme tukemaan meitä, kun käsitte-lemme menneisyyden haavojamme. Sen vuoksi luotta-muksen ja toisten kunnioittamisen ilmapiirin tulisi olla seurakunnan perusominaisuus.
Palvelkaa toisianne rakkaudessa. Kantakaa toistenne kuormia (GAL 5:13; 6:2). Meidän vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavuuksia eikä elää itsellemme mieliksi. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa kes-kenänne (ROOM 12:10; 15:1).
d) Jeesus vahvistaa heikkoja
Syvemmin ajateltuna me kaikki olemme itsessämme perin heikkoja ja avuttomia. Lihallinen olemuksemme on voimaton10) kiusausten edessä ja täysin kyvytön to-teuttamaan Jumalan hyvää tahtoa. Inhimillinen ymmär-ryksemme ei pysty tavoittamaan Jumalan aikomuk-sia.11) Fyysinen kehomme on rapistumisen alainen ja ilman varjelusta altis kaikille sairauksille. Mitä syvemmin käsitämme tämän luontaisen alennustilamme, sitä hel-pompi meidän on yhtyä arkkipiispa Martti Simojoen vuon-na 1958 kirjoittamaan ajatukseen: "Uskosta vanhurskailla ihmisillä ei lopulta ole muuta laatueroa epäuskon tilassa eläviin verraten kuin että Kristus itse on heidän van-hurskautenaan, pyhityksenään ja lunastuksenaan."
Jotta Jeesus voisi tulla kaikessa voimaksemme, meidän on nähtävä (myönnettävä) tämä läpikotainen turmeltunei-suutemme. Syntiinlankeemuksen seurauksena heikoksi tulleen ihmisen käsittelemiseksi Jumala tarjoaa kahta ris-tiä:
ꙮ Kristuksen risti. Jotta Jeesuksesta tulisi vanhurs-kautemme ja Herramme, on meidän luovutettava (tuomit-tava) synnin vallassa oleva entinen isäntämme (vanha ih-misemme) ristille kuolemaan yhdessä Hänen kans-saan.12) Tämä tapahtuu sillä hetkellä, kun sydämen us-kossa turvaudumme Jeesuksen sovitusveren ansioon, jol-loin Kristuksen Henki ottaa meissä hallintavallan.13)
ꙮ Oma risti. Jotta Jeesuksesta käytännön arjessa tu-lisi pyhityksemme, on meidän tahtoelämämme täytyttävä halulla pitää vanhalta ihmiseltä saamamme perintö (li-hallinen mieli tekoineen) kuoletettuna Hengen avulla. Tämä tahtotila samoin kuin voima seurata Jeesusta itsen-sä kieltäen (eli oma risti päivittäin valiten) on täysin Kris-tuksen Hengen aikaansaama muutos uskovassa.14)
Jotta siis Jeesus voisi vahvistaa heikon ihmisen, Hän laittaa tämän kokonaan syrjään - kuolemaan itselle. Kuolleen nisunjyvän sisässä on elämä, jota Jumala haluaa voimistaa kantamaan hedelmää. Vapaaehtoinen ristin kantaminen on riippuvaisuutta Jeesuksesta ja tilan an-tamista Hänen elämänsä täyteydelle.15) Herran Hengen kokonaan hallitsema itsessään heikko ihminen kykenee vaeltamaan Jumalan tahdon mukaan. Hänellä on kyky kuulla Hyvän Paimenen johdattava ääni, voima vastustaa eksyttäviä houkutuksia ja sisäinen varustus lauman mui-den jäsenten palvelemiseksi.
Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täy-delliseksi heikkoudessa. Sen tähden kerskaan mieluum-min heikkoudestani, jotta Kristuksen voima lepäisi ylläni. (2 KOR 12:9-10)
Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa (FIL 4:13).
Herra on uskollinen ja Hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahasta (2 TESS 3:3).
Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että olette nuhteettomia Herramme Jeesuksen Kristuksen päi-vänä (1 KOR 1:8).
Kun on niin, että Hyvä Paimen "itse etsii lampaansa, pitää niistä huolen ja vie ne lopulta lepäämään", kuten HES 34:11 vakuuttaa, niin mikä on ihmisen osuus. Se on sama kuin luonnollisen lampaan: pysyä lähellä Paimenta, an-tautua Hänen johtoonsa, kuunnella Hänen ääntänsä ja seurata luottavaisesti Häntä.