1980-luvulla tämän kirjoittaja sai ohjata valo-opin fysiikan kurssia erään kauniin hämäläisen kunnan yläasteella. Laboratoriotyötä varten jaoin kullekin oppilaalleni 9 voltin hehkulampun, muutaman sähköjohdon ja virtakatkaisimen. Ollessani noutamassa viereisestä varastohuoneesta muuntajia, joiden välityksellä lamput oli tar-koitus liittää 230 voltin verkkojännitteeseen, kuulin luokasta voimakkaan pamahduksen. Yksi nuorista fyysikoistani oli oma-aloitteisesti asentanut johdot pienestä lampustaan suoraan pisto-rasiaan, jolloin ylisuuri sähkövirta oli käräyttänyt lampun ja polttanut sulakkeen. Pahemmalta onnettomuudelta onneksi väl-tyttiin, mutta sain itse hyvän muistutuksen ja tilaisuuden koros-taa muuntajan merkitystä kytkettäessä pieni polttimo mahtavaan valtakunnan verkkoon.

Ensimmäinen ihminen oli kruunattu sellaisella kirkkaudella, että hänen ”lamppunsa” kesti tuhoutumatta Jumalan läsnäolon pai-non ^a). Synnin ja lihan valtaannousu katkaisi kuitenkin yhteyden pyhään Jumalaan. Ihmisen olemus saastui sellaiseen alennusti-laan, että Jumalan piti jatkuvasti eri tavoin rajoittaa kirkkautensa fyysistä kohtaamista ihmisen kanssa.¹⁾ Muistammehan esimerkiksi, kuinka vain yksi pieni leimahdus Hänen aurinkoa kirkkaampaa valkeuttaan riitti tekemään apostoli Paavalin sokeaksi Damaskon tiellä.²⁾ Vanha Testamentti todistaa, etteivät kutsu ympärileik-kauksen liittoon Jumalan kanssa, ulkonainen laki säädöksineen, eläinuhreihin perustuva jumalanpalvelujärjestelmä ja profeettojen ankara opetus parantaneet ihmistä tässä suhteessa toisenlaiseksi. Liiton kansa Israel pysyi (ja on tähän asti pysynyt) olemukseltaan lihan hallitsemana, Jumalastaan riippumattomana ja epäjumaliinsa kääntyneenä.

Jotta Jumala olisi saanut lamppunsa palamaan ja Henkensä hallitsemaan ihmisessä, Hänen täytyi laskea valkeutensa Maan päälle täysin uudenlaisella tavalla. Ennakkoilmoitus tästä lä-hestyvästä valosta saatiinkin Johannes Kastajan välityksellä:

Hän tuli todistamaan valosta. Todellinen valo ^b), joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan (JOH 1:8-9).

Jumala kätki kirkkautensa toisenlaiseen muotoon ainoassa Po-jassaan, kun Hän lähetti Jeesuksen maan päälle ihmiseksi, kärsivän palvelijan ja sijaisuhrin asemaan.³⁾ Jeesuksessa Jumala itse osallistui kirotun Maan asukkaiden ahdinkoon syntymällä yhdeksi meistä, jakamalla ihmisen kärsimykset ja kantamalla vapaaehtoisesti meidän syyllisyytemme!

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa

 (2 KOR 5:19).

Sovittajana Jeesus asettui ”muuntajaksi” ja välittäjäksi yhdis-tämään meidät syntiset lamppuinemme ”Valtakunnan verk-koon”.⁴⁾ Koska ainoa keino päästä pois pimeydestä ja tulla osalliseksi Jumalan kirkkaudesta on siirtyä valon yhteyteen, Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan itseään:

Seuratkaa minua (MATT 4:19). Minä olen maailman va-lo. Se, joka seuraa Minua, ei kulje pimeydessä (JOH 8:12).

Jumalan valkeutta levittäessään Jeesus asetti jumalallisen voi-mansa tarkasti Lähettäjänsä tahdon rajaamaan käyttöön. Ihmisen osassa Jeesus oli täysin riippuvainen Jumalan Hengestä. Isänsä tarkoittamalla tavalla Hän suuntasi myös inhimilliset lahjansa, fyysiset voimavaransa, kärsivällisen ja säälivän palvelijanmielensä, laupiaan ja totuudellisen luonteenlaatunsa sekä opettamis- ja valmentamistaitonsa lähimmäistensä hyväksi.

Vaeltaessaan ihmisten parissa ja opettaessaan Hän herätti kuu-lijoissa toivon valkeudesta niin kuin aamuruskon ensi säteily pimeän ja kylmän yön paikalleen jähmettämissä taivaltajis-sa.⁵⁾ Jeesuksessa he saivat vahingoittumatta lähestyä taivaallisen Isän kirkkautta, jolloin toteutui Hänen lupauksensa: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; Isä on minussa!" Ensimmäisen kerran syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalan kirkkaus ilmestyi nyt vastaanotettavassa, ihmistä sisäisesti muuttavassa ja hoitavassa muodossa. Jeesusta seuraamaan lähtevät kokivat todeksi Hänen sanansa: "Joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan Hänet, joka on minut lähettänyt. Minä olen se hyvä Paimen. Mi-nun rauhani – sen minä annan teille".⁶⁾

Ensimmäisten opetuslasten muistiinmerkinnöistä nousee esille erityisesti kolme havaintoa siitä, miten poikkeuksellisella tavalla tuo Jumalan kirkkaus lähestyi Juudean ja Galilean asukkaita:

Me katselimme Hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä ja Hän oli täyn-nä armoa ja totuutta (JOH 1:14). Ensimmäisen tun-nustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi näin kirkkautensa, ja Hänen opetuslapsensa uskoivat Häneen (JOH 2:11).

Aivan ensimmäiseksi opetuslapset panivat merkille ihmeellisen ar-mon kirkkauden, joka loisti Kristuksen olemuksesta. Se sä-teili rakkautena syntisiin ja kärsiviin, sävyisänä viisaute-na ymmärtämättömään kansaan ja ohjattaviin opetuslapsiin sekä ihmeitä tekevänä voimana sairaisiin ja ahdingossa ole-viin.⁷⁾ Liikkuessaan Herran kanssa opetuslapset saivat huomata, kuinka sankoin joukoin Hänen valonsa veti Galilean ja Juudean asukkaita puoleensa. Ihmisillä oli monenlaista hätää, johon Jee-sus kärsivällisesti vastasi. Hänen myötäkärsivä ja armah-tava mielenlaatunsa kaikkia heikkoja, hädänalaisia ja lain or-juuttamia lähimmäisiä kohtaan erosi täysin sen ajan uskon-nollisten johtajien suhtautumistavasta. Se oli ennen kokematonta, ihmiskunnan ulkopuolelta saapunutta kirkkautta!

Uskonnollisen maailman johtajat kammoksuivat lakia tuntematonta ja syntisenä pitämäänsä kansaa. Fariseuksilla oli optimistinen luottamus oman mielensä puhtauteen ja tahtonsa voimaan; niiden avulla he arvelivat kykenevänsä erottautumaan synnistä ja noudattamaan Jumalan lakia perinnäissääntöineen. He eivät kokeneet tarvitsevansa Välittäjää itsensä ja Jumalan välille, vaan kääntyessään Jumalan puoleen he pyrkivät omistamaan anteek-siantamuksen suoraan ansioittensa perusteella.⁸⁾ Sen vuoksi fariseukset eivät myöskään uskoneet Jeesusta Jumalan Pojaksi, jolla oli valta antaa syntejä anteeksi. He suorastaan kauhistuivat Hänen armon sanojaan synneistään tunnetuille juutalaisille.^c)

Juutalaiset kirjanoppineet olivat Kirjoituksissa tutustuneet ankaran tulenhehkuiseen Jumalan kirkkauteen. Sen vuoksi heidän oli vaikea mieltää armo kirkkaudeksi. Helposti mekin ehkä ajattelemme samoin. Sanankohdassa EFES 1:6 apostoli Paavali kuitenkin vah-vistaa, että Jumalan armo todella on kirkkautta. Vieläpä haluaa Jumala kaikessa viisaudessaan ja ymmärryksessään jakaa sitä meille niin runsaasti, että se voittaa syntimme tuottamat vauriot jumalasuhteessamme ja sisäisessä ihmisessämme.⁹⁾   

Toiseksi opetuslapset havaitsivat, että Jeesuksen välittämä Isän kirkkaus oli täynnä totuutta. Evankeliumeissaan he kirjoit-tavat, kuinka Jeesus todisti totuuden puolesta ja opetti henkilöön katsomatta Jumalan tietä totuudessa – vaikka se johti hänet kärsimyksiin.¹⁰⁾ Hänen puheestaan huokui Isän antama auk-toriteetti, valta ja viisaus, joka hämmästytti kuulijoita.¹¹⁾ Fari-sealaisen ajattelutavan vastaisesti Jeesus opetti, että ihmis-luonto on turmeltunut, pimeyden kyllästämä ja lihallisten tekojen lähde. Jokaiselta, joka aikoo toimia totuuden mukaan ja parantua sisäisesti, Hän edellyttää valoon astumista:

Sisältä, ihmisen sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahnehtimi-set, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuopuus, jumalan-pilkka, ylpeys ja mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisältä ja saastuttaa ihmisen (MARK 7:21-23).

Jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, jo-ka noudattaa totuutta, tulee valoon (JOH 3:20-21).

Radikaalilla tavalla Jeesus myös opetti, että ihmismielessä voi pohjimmiltaan olla vain kaksi kiintymiskohdetta, joihin hänen sisäiset silmänsä odotuksin ja toivein suuntautuvat: Juma-la tai mammona ^d). Kumpaa näistä hän tähyilee, etsii ja palvelee, määrää hänen olemuksensa valoisuuden tilan. Ulkonaiseen vau-rauteen, asemaan tai uskonnollisuuteen kiinnittynyt sydän sulkee ulkopuolelleen Jumalan kirkkauden näkemisen lisäksi sisäisen tervehtymisen.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Kootkaa sen sijaan itsellenne aarteita taivaaseen. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, niin koko ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa (MATT 6:19-24).

Paatunut on tämän kansan sydän. Silmänsä he ovat sulkeneet, etteivät he silmillään näkisi eivätkä sydämel-lään ymmärtäisi, etteivät he kääntyisi enkä Minä paran-taisi heitä (MATT 13:15-16).

Kaikkein kiivaimman todistuksen Jeesus kuitenkin antoi päävas-tustajastaan Käärmeestä. Hänen käden jäljen näkeminen ihmi-sessä sai Hänet samanaikaisesti sekä vihaiseksi että tosi mur-heelliseksi:

Te olette isästä Paholaisesta, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hänessä ole totuutta. Hän on valehteli-ja ja valheen isä (JOH 8:44). Te kyykäärmeiden sikiöt, kuinka te voisitte puhua hyvää, kun itse olette pahoja! (MATT 12:34). Hän katsahti heihin vihaisena, mur-heissaan heidän sydämensä paatumuksesta (MARK 3:5; JOH 12:37-40).

Jeesus ei siis tarttunut ensi sijaisesti ihmisen ulkonaiseen käyttäy-tymiseen, vaan hengen kuolemantilan syyjuureen, josta pahat ajatukset, sanat ja teot ovat seurauksena. Saadakseen kuulijansa kääntymään pimeydestä valoon, Saatanan vallasta Jumalan puoleen, Jeesus puhui itsestään elämänä ja elämästä valona, jonka Hän lahjoittaisi seuraajilleen.¹²⁾

Uusi elämä Jeesuksessa on salaisuus muuttumiseen, Jumalan kirkkauden puhkeamiseen ihmisessä ja

 Herran lampun uudelleen syttymiseen. 

Tämän vallankumouksellisen totuuden jäljensi selvimmin muistiin apostoli Johannes:

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo (JOH 1:4). Jeesus sanoi: ”Se, joka seuraa Minua, ei koskaan vaella pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo (JOH 8:12; RK 2000). Minä olen tie, totuus ja elämä (JOH 14: 6).

Kolmanneksi opetuslapset saivat nähdä, että myös kärsi-mys kuului Jeesuksen kirkkauteen. Hänen maallinen elä-mänsä oli sekä Isän rakkauden että pyhyyden kirkastamista. Voimakkaimmillaan ne hehkuivat kärsimyskirkkautena Jee-suksen uhritiellä, joka huipentui ristinkuolemaan Golgatalla. Siellä täyttyi Jumalan pyhyyden vaatimus synnin kiroamiseksi ja Hänen rakkautensa syntisen sovittamiseksi.

On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se kantaa paljon satoa (JOH 12:23-24). Kristus tuli kiroukseksi meidän puolestamme (GAL 3:13).

Siinä on rakkaus, että Hän on rakastanut meitä ja lähet-tänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi (1 JOH 4:10).

Jeesuksen omien sanojen mukaan Hänen sovituskuolemassaan tuli Jumalan kirkkauden esitteleminen täytetyksi maan päällä. Hänessä Jaakobin jälkeläisille annettu vanha liitto vaihtui parempaan (HEPR 7: 22; 8:7; 9:15). Täytettyään työnsä Jeesus oli valmis ylösnou-semuksen kautta palaamaan alkuperäiseen taivaalliseen kirk-kauteensa:

Minä olen kirkastanut Sinut maan päällä täyttämällä sen työn, jonka Sinä annoit minun tehtäväkseni. Ja nyt, Isä, kirkasta Sinä Minut luonasi sillä (taivaallisella) kirk-kaudella, joka minulla oli Sinun rinnallasi, ennen kuin maailma oli olemassa (JOH 17:4-5).

Jos ensimmäisessä Aadamissa Jumalan kuva turmeltui rakkautta, viisautta ja voimaa säteilevän Herran lampun sammuttua heissä, niin viimeisessä Aadamissa, Jeesuksessa, se jälleen kirkastui alku-peräiseen loistoonsa. Jeesuksessa Jumalan luonteen perusominai-suudet tulivat lihana ja verenä ihmisten aistittaviksi – ja omis-tettaviksi. Armon ja totuuden sekä palvelemisen ja kärsimisen kautta Jumala vuodatti taivaallista kirkkauttaan vetäen ihmisiä hyvyydellään parannukseen.¹³⁾ Kristuksessa Hän näytti täydellisen mallin siitä, kuinka Hän haluaa kirkkautensa säteilevän myös seu-raajissaan.

Poika on Jumalan kirkkauden säteily ja Hänen olemuk-sensa kuva (HEPR 1:3). Kaiken armon Jumala on kut-sunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuk-sessa Jeesuksessa (1 PIET 5:10). Minä olen antanut teille esikuvan (JOH 13:15).

Ei ole väärin sanoa, että risti varjosti Jeesuksen jokaista askelta: Elämässä ja kuolemassa Hän taipui Isänsä tahtoon. Kärsimyksen kautta Hän oppi kuuliaisuuden ja tuli täydelliseksi uhriksi ihmis-kunnan puolesta.¹⁴⁾ Ristin tietä kulkiessaan Jeesus näytti seu-raajilleen esimerkin siitä, kuinka Hän haluaa valonsa leviävän maailmaan taivaaseen astumisensa jälkeen. Halveksitun ja vai-notun osansa kautta Jeesus osoitti opetuslapsilleen realistisesti myös sen, mitä kirkkaudessa vaeltaminen saattaa maksaa.

Muiden uskonnollisten opettajien, rabbien, oppilaat vapautuivat opettajistaan tultuaan täysinoppineiksi. He kasvoivat usein jopa mestareitaan suuremmiksi. Jeesuksen opetuslasten persoonallinen suhde opettajaansa sen sijaan lujittui elämän- ja jopa koh-talonyhteydeksi. Uuden elämän vastaanottaneet Jeesuksen seu-raajat eivät kiinnittyneet Mestarinsa opin toistamiseen tai Hänen esimerkkinsä jäljittelemiseen, vaan Jumalan rakkaus alkoi pa-rantaa heitä sisäisesti. Jeesuksen opetuslapsilleen lahjoitta-ma kirkkauden Henki käynnisti heissä muuttumisen Her-ransa kaltaiseksi sekä mielenlaadussa että kärsimystien valit-semisessa. He samaistuivat Jeesuksen kuolemaan kieltämällä itsensä ja kantamalla oman ristinsä. He saivat voiman vapautua lihallisuutensa hallintavallasta ja ulkonaisen menestymisen tavoit-telemisesta palvelemaan ja rakastamaan. Näin opetuslapset, kukin Kristuksen lahjan mitan mukaan, kasvoivat terveiksi, sisäisesti vahvoiksi, myötäkärsimään kykeneviksi ihmisiksi ja evankeliumin välittäjiksi. Heidän kauttaan Herran lampun valo pääsi esteittä loistamaan.¹⁵⁾

Sisäisen paranemisemme ja uudistumisemme perustana olevas-ta Jeesuksen lunastustyöstä syvemmin suraavalla sivulla A4.