Mielen keventämiseen kuormittavilta tunteilta löytyy yksilöllisiä tapoja: Yksi pyrkii vaimentamaan pahan olonsa fyysisen toiminnan kautta, toinen vetäytyy yksinäisyyteen lepäämään stressinsä poistamiseksi, kolmas huojentaa mieltään uskoutumalla läheisilleen tai työkavereilleen, neljäs pamauttaa ulos ahdistavan tuntemuksensa välittömästi paikasta ja kuulijakunnasta riippumatta. Tällä sivustolla tunteiden säätelyllä tar-koitetaan ihmisen kykyä vaikuttaa siihen, mitä ja miten hän eri tilanteissa tuntee. Ymmärrämme sen kattavan tunteiden tunnistami-sen, käsittelyn, hallinnan ja ilmaisemisen.

Tunteiden säätelytaito on yksi Luojan ihmiseen - omaan kuvaansa - asettamista kyvyistä. Se kehittyy sekä luonnollisen oppimisen tuloksena että kristityllä myös Hengen sisäisenä hedelmänä. Vaikka tällä sivustolla olemme kiinnostuneita jälkimmäisestä eli siitä, kuinka syntiinlankeemuk-sen seurauksena vaurioitunut tunnesäätelykyky korjauu Kristuksessa, tarkastelemme aluksi lapsen tunnetaitojen yleistä rakentumista. Käytäm-me lähdemateriaalina kahta erinomaista teosta: PsT Marja Kokko-sen Ihastuttavat ja vihastuttavat tunteemme ^a) ja prof. Liisa Keltikan-gas-Järvisen Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys ^b).    

Jokaisen Jumalan kuvaksi syntyneen ihmisen kykyyn säädellä tunteitaan vaikuttavat lähtökohtaisesti ainakin kolme hänen menneisyyteensä kuulunutta luonnollista tekijää: geneettinen, biologinen ja psyykki-nen pohja. 

a)  Synnynnäinen temperamentti

Temperamentin perinnöllisyys luo geneettisen pohjan, joka asettaa tunteiden säätelyllemme tietyt rajat. Temperamenttimme ansiosta meillä on yksilöllinen taipumus kokea, tavoitella ja vältellä erilaisia tuntei-ta. Temperamentti on ihmisen synnynnäinen tapa reagoida asi-oihin. Se ilmenee esimerkiksi herkkyydessä ja voimakkuudessa stres-saantua tai kiihtyä epämukavassa olossa, tyylissä ilmaista tunteita, tavassa reagoida ja sopeutua muutoksiin sekä kyvyssä kohdata uusia sosiaalisia tilanteita. Temperamenttipiirteisiin kuuluvat esimerkiksi rau-hallisuus ja äkkipikaisuus, taipumus alakuloisuuteen ja hyväntuulisuu-teen, sinnikkyys ja keskittymiskyvyttömyys, seurallisuus ja ujous. Vaikka temperamenttipiirteet ovat kohtalaisen pysyviä, tapahtuu niiden ilmi-asussa kuitenkin iän mukana muutoksia biologisen ja psyykkisen kypsymisen (alla kohdat b ja c) myötä. Ihanteellista olisi, jos lapsen temperamentti ja varhaisen kasvuympäristön odotukset seuraavassa kuvattuine resursseineen sopisivat toisiinsa.

b)  Varhainen vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä

Tunteiden säätelykyvyn biologinen pohja kytkeytyy ihmisen aivojen kehittymiseen parina ensimmäisenä elinvuotena, jota kutsutaan lapsen ja vanhemman välisen varhaisen vuorovaikutuksen ajaksi. Hyvä varhainen vuorovaikutus tarjoaa lapselle kokemuksia, joista aivojen toi-minnallinen järjestäytyminen hyötyy. Lapsen stressinsietokyvyn, itsehil-linnän, tunteiden säätelykyvyn ja myöhempien ihmissuhteiden muodos-tumisen kannalta toivottavaa olisi, että vanhempi olisi lapsensa saata-villa, pystyisi havainnoimaan herkästi lapsen tunnetiloja ja vastaamaan lempeästi, oikea-aikaisesti ja johdonmukaisesti hänen viesteihinsä (it-kuun, kiljahteluun, tarttumiseen, hymyilemiseen, katsekontaktin etsimi-seen). Aikuinen, joka kykenee asettumaan vauvan tai pikkulapsen rinnalle, hänen tunnetilaansa riittävän hyvin virittäytyneenä ja oman tunneilmaisunsa lapsen ilmaisuun mukauttaneena, alkaa näyttäytyä lap-sen silmissä turvalliselta ja luotettavalta ihmiseltä, jonka toiminta on ennakoitavissa ja joka kannattelee häntä stressaavien tilanteiden yli. Siten lapsi oppii lieventämään negatiivisia sekä vahvistamaan ja jakamaan positiivisia tunnetilojaan eli sovittamaan tunneilmaisunsa ym-päristön odotuksiin. Lapsen tärkeimpiä kehitystehtäviä onkin tun-teiden säätelyn opettelu ja hallintaan ottaminen. Turvallisesti vanhempaansa kiintynyt lapsi rohkenee myöhemmin elämässään etsi-mään apua myös muilta ihmisiltä ja käyttämään sosiaalista tukiverk-koaan tunteidensa käsittelyyn. 

c)  Vanhempien malli, kasvatustyyli ja perheen tunneilmasto

Nämä kolme osatekijää rakentavat psyykkistä pohjaa tunteiden sää-telykyvyn oppimiselle. Vanhemmat opettavat omalla esimerkillään lap-selleen, kuinka tunteisiin kannattaa suhtautua. Vanhempiensa käyt-täytymisestä lapsi pystyy päättelemään, ovatko tunteet mielihyvän ja motivaation lähteitä, välttämättömiä pahoja vai tarpeetonta humpuukia. Keskeistä on myös se, oppiiko lapsi mieltämään tunteet hallittavissa oleviksi vai uhkiksi. Vanhemmat osoittavat toimillaan, mitä tunteita on tarpeen missäkin tilanteessa säädellä ja millä keinoin. Vanhemmat, jotka turhautuessaan usein vihastuvat, korottavat ääntään tai vetäytyvät esimerkiksi ovea paiskoen yksinäisyyteen, eivät tarjoa jälkikasvulleen mallia rakentavasta tunteiden säätelystä. Jos sen sijaan lapsi havainnoi vanhempiensa puhelevan tunteistaan empaattisesti ja hän voi itse keskustella heidän kanssaan avoimesti omistaan, vahvistuu lapsen tunteisiin liittyvä oikea tietoisuus ja taito käsitellä niitä rakentavasti. Hän oppii ymmärtämään tunteiden heräävän mm. täyttyneistä tai täyttymättä jääneistä toiveista, realistisista tai kohtuuttomista odotuksista, ilosta ja onnistumisista, epäoikeudenmukaisuudesta, surusta ja kärsimyksestä, uhkista, elämyksistä ja muistoista. Näin lapsi näkee erityisesti tunteiden myönteisen merkityksen kaikessa inhimillisessä vuorovaikutukses-sa: Tunteiden jakamisen avulla voimme ymmärtää toisen ihmisen mieltä sekä kokea ymmärretyksi tulemista ja yhteenkuuluvuutta. 

Paitsi vanhempien esimerkillä myös heidän kasvatustyylillään on havaittu olevan merkitystä lapsen tunteiden säätelyn kehittymiselle. Erityisesti näyttää olevan oleellista, kasvattavatko vanhemmat lastaan

                  ● autoritatiivisesti,

                  ● autoritaarisesti,

                  ● sallivasti vai

                  ● välinpitämättömän laiminlyövästi.

Autoritatiiviselle kasvatustyylille on tyypillistä mm. lasta kohtaan osoitettu lämpö ja hyväksyntä, lapsen tekemisten kannustava ohjaa-minen, hänen tunnetilojensa huomioiminen ja ajatustensa kuuntele-minen. Vanhempien valtaa ja lapsen tottelevaisuutta korostavaa au-toritaarista kasvatustyyliä ilmentävät ankara kuri, lapsen moitti-minen ja kurittaminen sekä hänen tahtonsa (mielipiteittensä ja tun-teittensa) ohittaminen. Sen on havaittu liittyvän lapsen huonoon tun-teiden säätelykykyyn. Tunteiden säätelyn kehittymistä jarruttaa selvästi myös edellisen vastakohta: täysin salliva kasvatustyyli. Siinä van-hemmat hyväksyvät helposti ja kritiikittömästi lapsensa mieliteot, hemmottelevat häntä mielellään, ovat perheen sääntöjen ja rajojen asettamisessa epäjohdonmukaisia, eivät edellytä jälkikasvultaan vastuul-lisuutta tai itsehillintää ja pyrkivät suojelemaan lastaan pettymyksiltä ja ikävystymiseltä. Välinpitämättömällä kasvatustyylillä lapseensa suhtautuvat vanhemmat ovat jotenkin ulkoistaneet kasvatusvastuunsa; he eivät osaa tai jaksa olla kiinnostuneita lapsen kuulumisista, tunteista ja ajatuksista eivätkä juurikaan aseta rajoja lapselleen tai ohjaa hänen käyttäytymistään. He jäävät emotionaalisesti etäisiksi lapselleen, joka usein pitää itseään arvottomana, kokee hylkäämisen tunteita ja kyvyt-tömyyttä selvitä haastavista tilanteista.

Kolmas tekijä lapsen tunteiden säätelykyvyn psyykkisen pohjan raken-tumisessa näyttää olevan perheen yleinen tunneilmapiiri. Vanhemmat voivat tietoisesti tukea lapsensa tunnetaitojen kehitystä tunteiden ilmaisemiseen rohkaisemalla, tunteita nimeämällä, tunteiden taustalla vaikuttavia syitä pohtimalla ja niiden rakentavia käsittelykeinoja neuvo-malla. Vanhempien sopuisa parisuhde, myönteiset käytännöt ilmaista tunteita sekä lapsen mielipiteiden arvostaminen luovat suotuisaa tun-neilmastoa. Sen sijaan tunteiden kielteisten ilmaisutapojen, ankaran kurin, tunteiden mitätöimisen tai keskustelemattomuuden värittämä ilmapiiri ei tarjoa lapselle mahdollisuutta harjoitella turvallisesti raken-tavia ja joustavia tunteiden säätelykeinoja. Tällöin lapsen kyky tunnistaa ja ilmaista toisille omia tunteitaan vaikeutuu.

Edellä olevan perusteella on selvää, että emme kanna yksin vastuuta kaikista tunteiden käsittelytaidossamme ilmenevistä puutoksista. Tempe-ramenttimme puitteissa se on syntymämme jälkeen kehkeytynyt häm-mästyttävän monen vaikutustekijän summana. Tunteiden säätelyn terve kehittyminen häiriöille alttiin varhaisen vuorovaikutuksen pohjalta tai tunneköyhässä, vaativan ankarassa, vähättelevässä, vikoilevassa ja alis-tavassa kasvuympäristössä on haastavampaa kuin turvallisen kiinty-myssuhteen lähtökohdasta, hyväksynnän, toisen kuuntelemisen ja roh-kaisemisen sävyttämässä ilmapiirissä. Olipa menneisyytemme tässä suhteessa millainen tahansa, äärimmäisen lohduttavaa on tietoisuus siitä, että Jumala tietää tarkalleen kaikki aikaisemmat elämän-vaiheemme. Hän tuntee tunnesolmumme ja vajavuutemme emootioittemme käsittelyssä. Tämän ”diagnoosin” Hän on nähnyt ja armollisesti ottanut huomioon jo silloin, kun Hän laati suunnitelman elämäämme varten. Jumalalla on aikataulu mielemme uudistamiseksi myös tältä osin.

Emme siis ole vastuussa kasvuympäristömme niukoista resursseista perustarpeittemme tyydyttämisessä ja myönteisen kasvuilmaston luomi-sessa. Sen sijaan kontollamme on vastuu siitä,

päästämmekö Kristuksen valon vapaaksi ”vakkojemme” alta eli sallimmeko Jumalan parantavan rakkauden ja vapaut-tavan totuuden tästä eteenpäin ulottua lukkiutuneiden tun-teittemme avaamiseen sekä haitallisten tunnereaktioittemme ja virheellisten uskomustemme korjaamiseen.

Seuraavalla sivulla D3.4 pohdimme vielä lapsuuskodin merkitystä oma-kuvan ja jumalakuvan muodostumisen kannalta. Sitten sivulla D3.5 hah-motamme seurakunnan roolia sellaisen jäsenensä tukemisessa, jonka omakuvan ja jumalakuvan menneet elämänvaiheet ovat lyöneet säröille. 

Näin sanoo Herra: ”Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja nähnyt kyyneleesi. Minä parannan sinut.” (2 KUN 20:5) Sinun haavasi Minä kasvatan umpeen, Minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra (JER 30:17). 

Minä olen Herra sinun Jumalasi, Israelin pyhä, sinun Pelastajasi. ... sinä olet silmissäni kallis ja arvokas ja ... Minä rakastan sinua. Älä pelkää, sillä Minä olen sinun kanssasi (JES 43:3-5).

Sinä saat minun lamppuni loistamaan. Herra, minun Jumalani, valaisee pimeyteni (PS 18:29). Eikä lamppua sy-tytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville (MATT 5:14-15).

Vanhurskaitten polku on kuin aamun koitto, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. Vanhurskaitten valo loistaa iloisesti, mutta jumalattomien lamppu sammuu (SNL 4:18; 13:9).